Syöte - Pudasjärvi ja Syötteen sivutoimipiste - Hailuoto
(www.syotekeskus.fi, www.luotokeskus.fi)
Nuorisokeskus Syötteen historia ja sijainti
Syötekeskuksen löydät Pohjois-Suomen kartalta Oulun läänistä. Maanteitse matkaa Oulusta Pudasjärven Syötteelle, Suomen eteläisimmälle tunturialueelle, on 140 km. Syötekeskus on kansainvälinen nuoriso- ja leirikoulukeskus, jonka toiminta käynnistyi jo 1982 laskettelukeskuksena. Alueen "kruunun jalokiveksi" on muodostunut 370 metrissä sijaitseva 6.500 m2:n kurssikeskuskokonaisuus, joka valmistui 1-2 vaiheen osalta 1994, 3-vaihe 1999 ja 4-vaihe 2007. Monipuolisuutensa ja kauniin luontonsa ansiosta Syötekeskus on myös suosittu loma- ja koulutuskeskus, laskettelu-, hiihto- ja vaelluspaikka sekä tasokas hotelli. Hotellitasoista majoitusta päärakennuksesta löytyy ilman lisävuoteita 200 vuodepaikkaa. Välittömästi laskettelurinteiden vieressä sijaitsee Retkeilymaja Syöte, jossa on 50 vuodepaikkaa.
Palvelut
Syötekeskuksen omien toiminta- ja harrastusmahdollisuuksien lisäksi kutsuu luonto katselemaan ja kyselemään. Rahkasammaleiset suomaat, notkelmissa lepäävät lammet sekä metsiä halkovat joet ja tammukkapurot saavat lumipeitteensä useimmiten lokakuussa. Ympäröivien vaarojen metsät vapautuvat tykkylumen painosta maalis-huhtikuussa.
Runsas ohjelmatarjonta, ammattitaitoinen henkilökunta ja korkeatasoinen täysihoito takaavat leirikoulun onnistumisen. Leirikoulun ohjelma räätälöidään kullekin luokalle erikseen Syötekeskuksen valmiista ohjelmavalikoimasta. Kaikkein paras tulos saavutetaan, kun leirikoulun opettaja ja oppilaat sekä Syötekeskuksen leirikoulupedagogi suunnittelevat ohjelman tiiviissä yhteistyössä. Paikalla yhdessä tekeminen jatkuu; ohjelmissa ovat mukana oppilaiden lisäksi opettajat, eräoppaat, hiihdonopettajat ja muut Syöte-expertit. Myös leirikoululaisten vanhemmat ovat tervetulleita mukaan toimintaan - leirikouluhinnoin!
Paikalliseen koulutoimintaan saa lähikontaktin, kun Syötekeskuksessa toimii Pudasjärven kunnan Syötteen koulu. Iloiseen tekemiseen Syötteellä on mm. seuraavat mahdollisuudet; kahdeksan laskettelurinnettä, lumilautamaa, 120 km hiihtolatuja, joista 18 km valaistuja, vaellus- ja moottorikelkkareitit, melonta- ja maastopyöräreitit, kalastuspaikkoja, ratsutila, kuntosali, sisäkiipeilyseinä, valokuvauslaboratorio, observatorio, askartelu- ja taideluokka, useita kokoustiloja, sähly- ja sulkapallosali, lähiliikuntapaikka, jousiammunta, taitoradat, Metsähallituksen luonto- keskus, luontopolku ja kota.
Syötteen sivutoimipiste - Hailuoto
Nuorisokeskus Syötteen sivutoimipiste valmistui merelliseen Hailuodon Marjaniemeen kesällä 2007. Hailuodon löydät suuntaamalla katseesi Oulun kaupungista länteen. Matkaa Hailuotoon Oulusta on Oulunsalosta liikennöivän lautan merimatka mukaan lukien 50 km. Luotokeskusnimellä toimiva kokonaisuus sijaitsee valtioneuvoston hyväksymässä kansallismaisemassa Hailuoto-saaren aurinkoisella länsirannalla., jossa pitkä, matala hienohiekkainen merenranta upeine dyyneineen ja aavoine merinäkymineen antavat ajatuksille avaruutta. Hailuoto, joka sijaitsee 25 minuutin ilmaisen lauttamatkan päässä mantereesta, on kiistatta Perämeren Helmi! Nuoriso- ja leirikoulukeskuskäyttöön tiloja on 1.500 m2. Merihenkeen saneerattua hotellitasoista majoitusta löytyy 44 vuodepaikkaa Luotokeskuksen yhteydessä, jossa myös Metsähallituksen meriluontonäyttely ja ravitsemustilat sijaitsevat. Luotokeskuksen välittömässä läheisyydessä sijaitsee 17 täysvarusteltua, ympärivuotiseen käyttöön soveltuvaa lomamökkiä Rantasumpussa, joiden majoitus- kapasiteetti yltää 80 vuodepaikkaan.
Hailuodon sivutoimipisteestä voidaan lähes kaikkien em. toimintojen ohella tehdä helposti tutustumismatkoja mm. Hailuodon kotiseutumuseoon, Oulussa sijaitseviin Tiedekeskus Tietomahan, Oulun yliopiston Eläinmuseoon ja Kasvitieteelliseen puutarhaan, kaupunginteatteriin, taidemuseoon sekä Kylpylä Edeniin, joihin kaikkiin paikkoihin henkilökuntamme järjestää edullisen kuljetuksen, sisäänpääsyn ja tarvittaessa opastuksen. Hailuodossa ei tietenkään voi unohtaa merta, kasvillisuutta ja lintuja, joista saari erityisesti tunnetaan.
Vahvuudet ja osaaminen
Nuorisokeskus Syötteen ja sen Hailuodon sivutoimipisteen ehdoton vahvuus on monipuolisuus, jonka vuoksi motoksemme on muodostunut; Tunturi-Syöte - Merellinen Hailuoto. Molemmat keskukset tarjoavat ihanteelliset olosuhteet perehtyä ympäristökasvatukseen, harrastaa luonto- liikuntaa, tehdä omin käsin kädentaitotöitä ja kokea mieleenpainuvia elämyksiä. Molemmissa keskuksissa neljä eri vuoden aikaa on konkreettisesti saavutettavissa kaikilla neljällä ihmisaistilla; näkemällä, kuulemalla, haistamalla ja tuntemalla!
Tulevaisuus
Niin Nuorisokeskus Syöte kuin myös sen Hailuodon sivutoimipiste ovat teknisesti hyvässä "iskussa". Keskusten omistajan, Oulun Seudun Setlementti ry:n arvomaailmaan tukeutuen, molempia keskuksia tullaan myös jatkossa kehittämään lapsi-, nuoriso- ja perhekeskeisiä arvolähtökohtia korostaen. Erityisesti tullaan kiinnittämään huomioita em. avainryhmien sisällöllisen tarjonnan syventämiseen tavalla, joka huomioi eri lähtökohdista tulevat asiakasryhmät tavalla, joka edistää ja tukee kasvua ihmisyyteen ja yhteisöllisyyteen.
|
|
Nuorisokeskukset
|